Iloa elämään

Kuusi nimeltä Pertti Sveholm

Elämän tarkoitus on ilo. Mitään muuta kompassia ei oikeastaan tarvitse oman polkunsa löytämiseen. Aika ajoin elämässä on hyvä kysyä, herättääkö tämä tekeminen minussa iloa? Koenko näiden ihmisten seurassa iloa? Sallinko itseni kokea iloa? Suhtaudunko asioihin liian vakavasti? Ilo voi hukkua elämän haasteiden ja kiireen alle. Elämäänsä voi myös suorittaa pitkään toisten odotuksia täyttäen niin että kadottaa ilon, kadottaa itsensä ja tarpeensa.

Havahduin vuosia sitten siihen, että en saanut enää naurua ulos. En osannut nauraa. Ilo oli poissa. Kauhea tunne. Aloin etsiä iloani uudelleen. Löysin sen, talvisesta metsästä kuusen alta, kuusen joka kertoi nimekseen Pertti Sveholm. Istuin siellä pakkasessa ihan yksin, oksien alla, kuuseen nojaten, sille mielessäni jutellen ja tunsin valtavaa iloa. Aloin pikkuhiljaa tehdä kaikkea muutakin “hullua” ja niin löysin itseni jälleen. Löysin uuden polun. Löysin kadonneen nauruni.

Kehossa on vahvoja muistijälkiä ilon tunteesta lapsuudessa – uuden kokeminen ja oppiminen, pelkonsa voittaminen, aistien aktivoiminen, hassujen asioiden tekeminen. Kun etsit iloa, ole siis kuin lapsi. Tee uusia asioita. Suostu olemaan keskeneräinen, harjoittele sinnikkäästi. Naura itsellesi jos epäonnistut. Makaa maassa ja katso taivasta, mene keinumaan. Riko jäätä lätäköistä. Naura ääneen, älä yritä hillitä naurua. Älä mieti mitä muut ajattelevat sinusta.

Iloa elämään
Ilo voi löytyä aisteja aktivoimalla vaikka metsäretkellä mättäällä istuen.
Kuvaa otettaessa et ehkä osaakaan olla enää vakavasti otettava ja asiallinen vaan todellinen luontosi hersyy esiin luonnon keskellä.
Sinun todellinen luontosi on ilo.

Jos miettisit viimeisenä päivänäsi elämääsi, arvostaisitko elämässäsi sitä, että kielsit itseltäsi ilon muiden vuoksi, ollaksesi vakavastiotettava “aikuinen”, kokisitko silloin eläneesi onnistuneesti? Olisiko se tärkeää? Vai olisitko kiitollinen kaikista ilon hetkistä ja rohkeudestasi kokea iloa omassa elämässäsi?