Velhon tytär isänpäivän jälkimainingeissa

Näin vähän aikaa sitten unta, että joku sanoi mulle, että mun blogin nimeksi pitäis vaihtaa ‘Velhon tytär’, koska isäni on kuulemma velho. Hahaa. Isäni on kyllä melkoinen velho keksimään kaikenmoisia vimpaimia ja osaa korjata ja rakennella mitä vaan. Mutta nyt kun mietin isäni velhoutta, niin se sisältää kyllä toisenlaistakin taikaa. Isäni on aina halukas auttamaan muita. Iskä hyppelehtii aukomaan ovia ja korjaamaan naapureiden ruohonleikkureita. Rakentelee piippuihin hattuja ja keksii kätevän kumipäisen kepin, millä saa korkealla olevan tuuletusluukun ruuvattua auki. Jos jokin on pielessä, iskä korjaa. Rakentaa sellaisen poistoputken takkaan, jossa on käänneltävä luukku ja luukussa rakoja, ettei häkä tule ja vie.

Mutta siinähän on tavallaan paljon isommista asioista kyse. Vimpaimillaan isäni tuo rakkauttaan maailmaan. Samalla kun hän oikaisee hankaluuden jollakin keksinnöllään, oikenee myös energia kyseisen tilanteen ympärillä. Hankaluus muuttuu sujuvuudeksi. Se on arjen alkemiaa. Alkemisti muuntaa lyijyn kullaksi. Raskaan rakkaudeksi. Isäni on Velho ja minä olen velhon tytär.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *